Professori Maria Lähteenmäen tutkimus ”Väinö Voionmaa puolue- ja geopoliitikko”, SKS 2014 on viime vuosien yksi merkittävimmistä kirjalöydöistäni. Teoksesta on kirjoitettu lehdissä varsin niukasti, vaikka se valaisee Suomen valtiollista toimintaa ennen sotia ja sotien ajalta monipuolisten lähteiden kautta. Poliittisen historian tutkimusalaan kuuluva kirja ei ole perinteinen elämänkerta. Teos keskittyy esittelemään ja arvioimaan Väinö Voionmaan (1869-1947) poliittista ajattelua ja toimintaa hänen Suomen rajoja ja alueita koskevista näkemyksistään.
Väinö Voionmaa tajusi pohjoisen ulottuvuuden merkityksen
Maria Lähteenmäki tarjoaa teoksessaan mielenkiintoisia analyysejä Voionmaan ”rauhanomaisesta” Suur-Suomi-kutsumuksesta, hänen panoksestaan Tarton rauhanneuvotteluissa, Voionmaasta natsi-Saksaan suuntautuneen politiikan vastustajana ja oppositioasemastaan SDP:ssä erityisesti Väinö Tanneria kohtaan. Juuri Tanneria koskevat osiot ovat mielenkiintoista luettavaa.
Kirjan oivaa antia ovat uudet näkökulmat nimenomaan Tarton rauhanneuvotteluista. Kirjassa Lähteenmäki osoittaa pätevästi, kuinka rajaeksperttinä Väinö Voionmaa oli varsin suuressa roolissa, kun sopimuksesta neuvoteltiin. Uuden tutkimuksen valossa Väinö Tannerin rooli Tartossa 1920 oli aika paljon toisenlainen kuin Tanner itse ja aikaisempi tutkimus ovat antaneet ymmärtää. Tanner jäi SDP:n sisäisessä äänestyksessä kolmanneksi – vaikka oli SDP:n puheenjohtaja – Voionmaan ja Väinö Wuolijoen jälkeen eikä olisi päässyt Tarttoon, ellei monen väännön jälkeen Väinö Wuolijoki olisi luovuttanut paikkaansa Tannerille. Voionmaata ei hänen ylivoimaisen asiantuntijuutensa takia voitu syrjäyttää.
Tarton neuvotteluissa Voionmaan osuus näkyi siinä, että hän oli Suomen valtuuskunnan pätevin rajaekspertti. Juuri Voionmaa avasi venäläisiin yhteyden, joka johti läpimurtoon myöhemmin. Tässä prosessissa J. K. Paasikivi ja Tanner olivat toki mukana keskeisinä neuvottelijoina ja myös rauhantekijöinä ryhmiensä puheenjohtajina. Kun porvariedustajat juuttuivat neuvotteluissa Itä-Karjalaa koskeviin kiistoihin, niin Voionmaa avasi uuden agendan pohjoisesta ulottuvuudesta. Jumiutunut neuvottelutilanne saatiin avattua, kun Voionmaa otti esille Petsamon alueen liittämisen Suomeen. Hän sivuutti kylmästi Repolan ja Porajärven kysymyksen, jota porvariedustajat olivat pitäneen elintärkeänä Suomelle. Petsamo-kysymyksen pohjalta lopullinen sopu neuvotteluissa vihdoin syntyikin. Väinö Voionmaa tajusi pohjoisen ulottuvuuden ja Jäämeren piirin merkityksen Suomelle. Se on yhä tärkeä Suomelle. Suomalaisista poliitikoista nimenomaan entinen pääministeri Paavo Lipponen on pitänyt tätä keskustelua yllä niin kotimaassa kuin Venäjän ja EU:n suhteissa.
Salaisia keskusteluja talvisodan alla
Kirjassa käydään mielenkiintoisesti läpi mm. vuoden 1938 ns. Boris Jartsev-keskusteluja. Kuten ehkä muistamme, Neuvostoliiton lähetystösihteeri Boris Jartsev välitti Suomen hallitukselle tiedon, jonka mukaan neuvostohallitus oli varma, että Saksa suunnitteli hyökkäystä Neuvostoliittoon ja että suunnitelmiin kuului sivustaisku Suomen kautta. Siten Suomen suhtautuminen mahdolliseen saksalaisten maihinnousuun oli tärkeää Neuvostoliitolle.
Boris Jartsevista tuli tavallaan talvisotaan johtaneen kehityksen lähtölaukaus. Sotahan ei koskaan ala aseita laukomalla, vaan sitä edeltää pidempi henkisten taisteluiden ja voimanmittelyiden kausi. Näin oli myös ennen talvisotaa.
Väinö Voionmaa tapasi Jartsevin vt. ulkoasianministerin ominaisuudessa marraskuussa 1938. Voionmaa nosti Jartsevin kanssa keskustellessaan rajakaupan lisäämisen esille. Voionmaan kauppa-asiat saivat kuitenkin jäädä sivuun, sillä Jartsevin pääkohtana noin tunnin kestäneessä keskustelussa olivat sotilaspoliittiset kysymykset.
Maria Lähteenmäen kirjassa on mielenkiintoista tutkimustietoa siitä, miten Suomen ulkoministeriö paljasti tiedot Natsi-Saksan hallitukselle epävirallisista Jartsev- ja virallisista ns. Boris Stein-keskusteluista 1939 Eljas Erkon tultua ulkoasiainministeriksi. Maria Lähteenmäki kirjoittaa näin: “Ulkoministeriö ilmoitti (Saksan Suomen lähettiläälle Aarne Vuorimaalle), että Erkko tulee antamaan täydentäviä tietoja Wipert von Blücherille (Saksan Suomen lähettiläälle). Tietoja Suomen ja Neuvostoliiton salaisista neuvotteluista oli siis annettu jo aiemmin, nyt oltiin valmiita antamaan täydentäviä tietoja. Näin suomalaiset pettivät Jartseville antamansa salaisuuslupauksen”. Siis ministeri Erkko oli viestin lähettäjänä saksalaisille vuodon alkuunpanija.
Mannerheimin varoituksia ei noteerattu
Suomalaiset pettivät Jartseville ja Steinille antamansa salaisuuslupauksen ja kertoivat neuvottelutilanteen pelätylle kolmannelle valtiolle. Saksassa seurattiin hyvin kiinnostuneina, mitä venäläiset tarjosivat. Saksalaiset tekivätkin vastatarjouksen lähes saman, minkä Neuvostoliittokin oli tehnyt Suomelle. Lähteenmäki viittaa mm. UM:n arkistolähteisiin. Ulkoministeriön korkea virkamies Aaro Pakaslahti syytti esimiestään Erkkoa pahoista virheistä. Hän syyttää muistelmissaan Erkkoa itsevaltaiseksi,” ylipingoittuneeksi,” ”ylihermostuneeksi” ja tämän aiheuttamaksi suureksi virheeksi Boris Stein-keskustelujen katkaisemisen. C. G. E. Mannerheim oli varoittanut poliitikkoja laskemasta Steinia tyhjin käsin kotiin. Näin kuitenkin kävi ja Stein poistui maasta tyhjin käsin 4.4.1939.
Lännessä arvostettu diplomaatti Maksim Litvinov, joka oli vielä huhtikuussa 1939 ulkoministeri ja siten Boris Steinin esimies, vaihdettiin 4.5. 1939 Vjatseslav Molotoviin. Stalinin henkilövaihdokset kertoivat Neuvostoliiton ulkopolitiikan jyrkästä muutoksesta. Flirttailu Saksan kanssa alkoi juuri keväällä 1939 heti Molotovin tultua ulkoministeriksi. Myös linja Suomea kohtaan muuttui selvästi kovemmaksi, jonka suomalaiset saivat kokea syksyn neuvotteluissa Moskovassa.
Suomessa ei hallituspiireissä ymmärretty tilanteen vakavuutta. Mannerheimin varoituksia ei kuunneltu edes armeijassa. Lähteenmäki toteaa, että suomalaiset syyllistyivät provokaatiohin esim. linnoitustöiden aikana. Kannaksen linnoitustöissä vapaaehtoisista koostuneet joukot kirjoittelivat valleille neuvostovastaisia iskulauseita kuten “Alas ryssät” ja “Kuolema Stalinille”, joita neuvostoagentit valokuvasivat ja lähettivät Moskovaan. Kenraaliluutnantti Lennart Oeschin ei auttanut muu kuin tunnustaa, että näin oli menetelty. Ylipäällikkö Mannerheimin huolia tämä vain lisäsi.
Marraskuun 27. päivänä 1939 Mannerheim kirjoitti syyttävästi presidentti Kalliolle: “Kaikkina näinä vuosina on minun ollut vaikea ymmärtää tapaa, jolla Hallitus ja Eduskunta ovat suhtautuneet siihen vaaraan, johon Euroopan suursota johdattaisi maamme itsenäisyyden”. Talvisota alkoi kirjeen lähettämisestä kolmen päivän päästä 30.11.1939.
Voionmaa ennusti suursodan syttyvän
Mitä tulee Molotov-Ribbentropin sopimukseen, niin Suomessa oltiin ajan tasalla Moskovan neuvotteluista. Maria Lähteenmäen mukaan Voionmaa uskoi 22.8. 1939 ( Molotov-Ribbentrop-sopimuksen syntypäivä 23.8.1939 )sodan syttyvän jo samalla viikolla, “jos Saksa saa Venäjältä hyökkäystakuun, panee se varmaan töpinäksi Danzigissa”. Voionmaa erehtyi muutaman päivän. Saksa hyökkäsi Puolaan 1.9.1939. Myös Tanner oli tietoinen Moskovan neuvotteluista siinä kuin Voionmaankin. Reaalipoliitikkona Voionmaa näki selkeästi mihin ollaan menossa. Tanner ei uskonut näin käyvän. Voionmaa oli menettänyt kaiken kiinnostuksensa Cajanderin hallitukseen, mutta hän lisää, ettei kuitenkaan politiikkaan.
Maria Lähteenmäen mukaan Väinö Voionmaa ja Väinö Tanner olivat eri linjoilla monissa sotapolitiikkaa koskevissa kysymyksissä. Se johti miesten välirikkoon varsinkin jatkosodan vuosina. Voionmaa toimi koko jatkosodan eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana. Talvisodan sytyttyä monet poliittiset vaikuttajat mm. C.O. Frietsch (rkp) ja J.K. Paasikivi pitivät Tannerin valintaa epäonnistuneena ulkoministeriksi lähinnä hänen huonon maineensa takia Moskovassa.
Lähteenmäki toteaa, että myös Tartossa v. 1920 Tannerin yliolkaisen käyttäytymisen takia hänen ja venäläisten välillä oli ollut kahnausta. Ei Paasikivenkään maine venäläiset silmissä ollut kummoinen. Saksan ulkoministeri Ribbentrop oli kertonut Risto Rytille myöhemmin, että “venäläiset nauroivat Paasikivelle ja pitivät häntä itserakkaana narrina. Venäläiset sietivät häntä siksi, että Paasikiveä oli helppo pelotella ja saada suostumaan mihin vain”.
Väinö Voionmaa oli myös kansansivistäjä ja aatepoliitikko
Käsillä oleva tutkimus Suomen historiasta kuvaa konkreettisesti, miten monimutkaista, työlästä, pitkäjänteistä ja epäitsenäistä pienen valtion on ulkoisten ja sisäisten jännitteiden ristipaineessa saavuttaa täysivaltaisuus ja ylläpitää sitä omaehtoisesti. Tarve liittoutua ja hakea turvaa suurista ystävistä on ollut ja on yhä syvällä itsenäisen Suomen poliittisen toiminnan rakenteissa.
Kirja valottaa myös historianprofessori ja valtiomies Väinö Voionmaan merkitystä SDP:n yhtenä kaikkien aikojen vahvimmista sivistyspoliitikoista mm. Työväen Akatemian ja Työväen Sivistysliiton, TSL:n perustajana ja toisen kansansivistäjän, Suomen peruskoulun isän R.H. Oittisen ystävänä ja tukijana.
SDP saa kiittää Väinö Voionmaata siitä, että hän teki kovalla työllä SDP:stä sivistyspuolueen sisällissodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Työväen Akatemia kasvatti vahvan poliitikkokaartin, jonka varassa SDP:n politiikan osaaminen sotiemme jälkeen suurelta osalta lepäsi. Kansansivistys työ oli Voionmaalle ennen muuta kansanliikettä. Professori Maria Lähteenmäkeä on syytä kiittää siitä, että hän on tehnyt paitsi merkittävän tutkimuksen ja nostanut myös historiantutkimuksen arvostusta. Tästä on osoituksena v. 2015 myönnetty vuoden professorin palkinto.
Seppo Tuovinen FM Tampere
Maria Lähteenmäki ja Väinö Voionmaa
Maria Lähteenmäki on Itä-Suomen yliopiston historian professori. Hänet valittiin viime vuonna Vuoden professoriksi. Hän on tutkinut laajasti Suomen ja Venäjän, Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoisten rajaseutujen, Itämeren piirin sekä arktisten alueiden arkipäivän ylirajaista historiaa, politiikkaa ja kulttuuria. Lähteenmäki on pohjoisen ulottuvuuden ja arktisten alueiden tutkija, kuten hänen tutkimushenkilönsä professori Voionmaakin oli. Väinö Tannerin säätiön palkinto.
Väinö Voionmaa (vuoteen 1906 Wallin) oli SDP:n kansanedustaja 1919–47. Hän edusti eduskunnassa Pohjois-Hämeen vaalipiiriä 25 vuotta. Voionmaa oli valtioneuvoston jäsen lukuisia kertoja ja kuului Suomen rauhanvaltuuskuntiin Tartosta 1920 Moskovaan 1940 ja Pariisiin 1946–47. Voionmaa on edelleenkin yksi maamme parhaista historiatutkijoista. Hän kirjoitti ensimmäisenä muun muassa Tampereen kaupungin historian 1900-luvun alkuvuosina. Hän oli myös maineikas Suomen keskiajan tutkija.
Seppo Tuovinen - BLOGI 